Euroopan uudet osaamisen innovaatiot pitää osata kuvitella

”Länsi-Eurooppa on hyvin haavoittuvainen: vielä nyt sillä on teknologiansa millä pelata, mutta se luisuu käsistä. Japanin esimerkkiä seuraavat muut. Sitten kun Kiina ja Intia ovat teknologiassa samalla tasolla kuin Japani, meiltä menee sormi suuhun. Meidän liikepalatsimme sammaloituvat. Me köyhdymme, joudumme kurjuuteen, jos emme pysty muuttamaan elämäntapoja ja arvostuksia. Tuntuu vain niin banaalilta – ja turhalta – saarnata tätä. Mäkihyppääjä ei voi keskeyttää. Laskusta on koko ajan ollut kysymys, koko industrialismin ajan, eikä suinkaan mistään noususta.”

Pentti Saarikosken päiväkirja, 1982. Saska Saarikoski (toim.) 2012. Sanojen alamainen.

Pentti Saarikoski kirjoitti oheisen ajatuksen päiväkirjaansa vuonna 1982. Saksaa ja joitakin pienempiä poikkeuksia lukuun ottamatta Euroopan talous ja politiikka muistuttaa ikävästi seisovaa vettä; voimme kuvata Euroopan nykyistä tilannetta lähes samoin sanoin kuin Saarikoski 30 vuotta sitten. Paljon on kuitenkin virrannut vettä Euroopan joissa vuoden 1982 jälkeen ja moni asia on myös toisin. Raine Tiessalo muistuttaa meitä EVAlle tekemässä raportissaan Elämänlaadun supervalta osuvasti siitä, että Euroopassa ei ole suinkaan syytä heittää hohtimia kaivoon. Keinoja eurooppalaisen hyvinvoinnin ja osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen voi löytyä lähempää kuin äkkiseltään oivallamme. Liian läheltä ei ehkä näe kunnolla.

Euroopan talouden ongelmin on haettu ja ehdotettu erilaisia ratkaisuja. Helppoja ratkaisuja ei välttämättä ole. Professori Heikki Patomäki osoittaa tämän ulkopolitiikka-lehden artikkelissaan. Valtioiden talouspoliittiset kohtalot ovat kietoutuneet yhteen. Yksi valtio voi esimerkiksi yrittää menestyä tekemällä itsestään houkuttelevan sijoituskohteen, mutta jos monet tai kaikki maat toimivat yhtä aikaa samoin, toiminta kääntyy itseään vastaan. Samaten veronalennukset yrityksille tai työntekijöille alentavat kunkin maan verotasoa. Jos kaikki toimivat samoin, kenenkään kilpailukyky ei lisäänny, mutta kaikkien verotulot vähenevät. Patomäki peräänkuuluttaa ratkaisuksi uusia ylikansallisia instituutioita Immanuel Kantin ja vähän Karl Marxinkin hengessä.

Kiinan ”kvartaali” on pitkä: se on palauttamassa itselleen 2000 vuoden takaisen taloudellisen asemansa.

 Yksi keskeinen syy siihen, että Euroopassa pitää hakea ratkaisua kilpailukyvyn ongelmiin erityisesti aineettomista tuotannontekijöistä on se, että meiltä loppuu yksinkertaisesti raha kilpailussa niukkenevista energia- ja luonnonvaroista. On syytä alkaa systemaattisesti etsiä vaihtoehtoja kalliille, paljolti fossiilisiin raaka-aineisiin perustuville tuotannon ja liikkumisen rakenteille; ne paitsi aiheuttavat ympäristöongelmia, myös rapauttavat kilpailukykyä. Kasvutaloudet kuten Kiina hankkivat kasvussaan tarvitsemiaan resursseja, niin energiaa kuin muitakin luonnonvaroja ja optioita niihin eri puolilta maailmaa. Kiina ja muut nopeasti kehittyvät maat voivat tosin mennä ohitsemme Euroopalle perinteisesti vahvoilla aloilla myös osaamisessa. Jos Kiina katsoo valtiolliseksi intressikseen sen, että kiinalainen telakka osaa tehdä maailman vesille muitakin kuin konttialuksia, valtio pitää lompakkoa auki niin kauan, että tämä tavoite on saavutettu (HS 15.5.2013). Kiinalla on myös valuuttapoliittinen intressi liikkua Euroopassa. Se yrittää purkaa valuuttavuortaan hajautetusti. Yhdysvaltain valtionobligaatioita sillä on jo riittävästi. Tässä on kiinnostava liittymäkohta Patomäen esittämiin ajatuksiin!

Kiinan ostovoimakorjattu bkt ei ole enää kovin kaukana Euroopan ja USA:n tasosta ja sen ulkomaanvaluuttareservit ovat huikeat.

 Kaikesta edellä esitetystä huolimatta vanha kunnon Eurooppa ei ehkä sittenkään ole vielä kypsä Aasian nousevien talouksien ulkoilmapuistoksi. Ehkä meitä ei vielä odota myöskään ”mäkihyppääjän kohtalo”. Ratkaisun avaimet ovat edelleen pitkälti myös omissa käsissämme. Kasvaviin talouksiin nähden Euroopan kilpailuetuna aineettoman pääoman näkökulmasta ovat vakaat toimivat yhteiskunnat ja parhaimmillaan vielä joitakin vuosikymmeniä etumatka vahvoissa oppimista tukevissa rakenteissa aina päiväkodeista korkeakouluihin. Ne ovat instituutioita, jota ei sovi uhrata talouden kurimuksessa. Euroopan kilpailuetu on myös se, että sen monien menestyvien yritysten arvoketjut on hiottu varsin tuottaviksi verrattuna kasvaviin talouksiin, joissa yritysten arvoketjut eivät ole yhtä kehittyneitä ja perustuvat enemmän halpaan työvoimaan, koneisiin ja raaka-aineiden saatavuuteen.

Muun muassa Saksassa on monia paikallisia ja alueellisia arvoverkkoja, jotka mahdollistavat paitsi tehokkaan tuotannon myös innovoinnin. Teollista tuotantoa on tästä johtuen kyetty kotiuttamaan Kaukoidästä takaisin omaan maahan. Monilla eurooppalaisilla brändeillä on jalansija useilla markkinoilla. Hyvistä konsepteista puheen ollen esimerkiksi Kone on nopeasti ottanut Nokian paikan Suomen teollisena lippulaivana. Hyvä brändi, ylivertainen tuote, elinkaaripalvelut, jatkuva tuotekehitys ja läsnäolo kaikilla merkittävillä markkinoilla; yhdistelmä parhaita teollisia perinteitä ja aineetonta pääomaa.

Euroopassa ei kuitenkaan ole vähimmässäkään määrin varaa kulttuuriseen ylimielisyyteen. Se uhkaa eniten niitä yrityksiä, jotka ovat menestyneet ja saavuttaneet Michael Porterin luokituksen mukaan nimetyn vaurauskeskeisen talouden vaiheen. Jyrki Kettusen ja Tarja Meristön (Seitsemän tarinaa ennovaatioista, 2010) mukaan vaurauskeskeiselle vaiheelle ominaisia toimenpiteitä ovat yritysostot ja fuusiot, eivät niinkään investoinnit uuteen tuotannolliseen pääomaan ja innovaatioihin. Kansainvälisessä kilpailussa todellisia kilpailuetuja – tai runsaasti irtonaista ulkomaanvaluutta – omaavat yritykset hankkivat vaurauskeskeisen maan yrityksiä omistukseensa. Innovaatiokeskeisessä vaiheessa puolestaan toimialojen ja tuoteryhmien moninaisuus kansainvälisillä markkinoilla kasvaa. Kilpailussa menestyminen edellyttää erikoistuneita tuotannontekijöitä, ennen kaikkea korkeasti koulutettua työvoimaa ja osaamispääomaa; niitä Euroopassa riittää. Euroopassa on ollut yliopistoja satoja vuosia. Tieteellisen korkeatasoisen tutkimuksen ja tiedon jalostamisen historia on pitkä. Pitkä se on tosin myös idässä. Intiassa avataan uudelleen yliopistoa (BBC, 29 May 2013), joka perustettiin satoja vuosia ennen kuin miehittäjät tuhosivat sen vuonna 1193 .

Blogin edellisessä Jarmo Kurvisen artikkelissa kerrottiin, että isot menestyneetkin yritykset eivät niinkään kaadu siihen, että ne tekevät oikeita asioita väärin, vaan pikemminkin siihen, että tekevät vääriä asioita oikein. Jo muutaman vuoden päästä olemme varmasti todistamassa kokonaan uusien ideoiden ja liiketoimintamallien esiinmarssia. Esimerkiksi se, että digitaalisuus haastaa nyt vahvasti printtimediaa on todennäköisesti vasta alkua kyseisen toimialan tuleville muutoksille. Mika Aaltonen ja Rolf Jensen puhuvat kirjassaan Mr. & Mrs. Future muun muassa emotionaalisesta kuluttamisesta, yhä pidemmälle personoiduista tuotteista joukkoistamisen avulla, horisontaalisen työnjaon lisääntymisestä, 3D-tulostuksen käytön kasvusta ja lisätyn todellisuuden markkinoista. Jotakuta voi naurattaa näiden yhteismitattomien ilmiöiden mainitseminen vakavasti otettavana liiketoimintana. Minuakin naurattivat 1980-luvulla jotkin Alvin Tofflerin ennakoimat visiot – kunnes niistä tuli osa arkea jo 1990-luvulla.

Mistä siis löytyvät Euroopan uuden osaamisen innovaatiot? Kuka kuvittelisi ne ennen kuin joku muu jossain muualla kuin Euroopassa ehtii? Ne eivät ainakaan löydy perinteisen mintzbergiläisen strategisen ajattelun avulla, vaikka toki yrityksissä pitää tietty määrä järjestystä olla ja numeroitakin pitää hallita. Kathleen Eisenhardt ja Donald Sull totesivat jo vuonna 2001 julkaistussa Harvard Business Review´n (January 2001) artikkelissaan Strategy as Simple rules, että kompleksisilla markkinoilla pärjäävät parhaiten yritykset joilla on simppeli joustava strategia.

Olen taipuvainen uskomaan William Gibsonin sanoin siihen, että tulevaisuus on jo täällä – se ei vain ole jakautunut tasaisesti joka paikkaan. Jo nyt keskuudessamme on yksilöitä ja yrityksiä, jotka tekevät asioita tavalla, joka on huomisen menestyksen standardi. Kettunen ja Meristö kehottavat tarkkailemaan heikkoja signaaleja ja käyttämään hyviä analyysityökaluja kerätystä tiedosta tehtyjen johtopäätösten tekemiseen. He peräänkuuluttavat laadukkaita innovaatioprosesseja ja avointa johtamisen ilmapiiriä. Näillä neuvoilla voi alkaa tehdä tulevaa. Organisaation ydinosaamisen voi harjoitteena sijoittaa esimerkiksi oheiseen Prahaladin ja Hamelin nelikenttään (The core competence of the corporation, Harvard Business Review, May-June 1990). Taas vanhoja viisauksia, mutta kun parhaat niistä eivät vanhene.

 

On totta, että talous vaatii toimiakseen poliittisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ainakaan estä sen kehittymistä. Investointeihin tarvitaan pääomia ja lisäksi tarvitaan työvoimaa ja luonnonvaroja. Globaali talous on tehnyt tästä vanhasta kolmen tuotannontekijän yhdistelmästä kompleksisen. Niukkenevien aineellisten resurssien vuoksi aineettomien resurssien merkitys on entisestään korostunut. Osaamisen innovaatioita syntyy, kun mahdollistetaan sopivat olosuhteet ja huolehditaan siitä, että oppimiskykyiset ja haluiset osaajat voivat kehittää tekemistä osana arjen prosesseja ja projekteja. Kehittämisinvestointien tuottoa pitää aina myös mitata. Niiden ROI on kokemuksemme mukaan aina miinusmerkkinen, jos organisaatio ei kykene hyödyntämään koulutuksessa ja kehittämistyössä hankittua uutta osaamista toiminnassaan saman tien. Tässä on muuten yksinkertainen syy siihen miksi monissa yrityksissä suhtaudutaan koulutukseen nihkeästi. Per Österlund sanoo, että työstä ei pidä tehdä liian helppoa; tavoitteiden pitää olla riittävän vaikeita ja merkittäviä, jotta niitä on mielekäs tavoitella. Haasteita Euroopalla ainakin on. Eiköhän kääritä hihat!

Keijo Koskinen

Mainokset

1 thought on “Euroopan uudet osaamisen innovaatiot pitää osata kuvitella

  1. Pieni kommentti tuohon osaamisen ROI-ajateluun. Minulla oli aikoinani, jo 80 luvulla, kun toimin taloushallinnossa, oppi-isä, joka eläkkeelle lähtiessään sanoi, että tärkein asia mitä kokemus hänelle opetti oli se, että investointien kannattavuutta ei kannata tarkasti laskea. Jos pitää kokonaisuuden mielessään niin on vain yhdenlaisia investointeja, ne jotka ovat välttämättömiä lyhyen ja pitkän aikavälin elinedellytysten ylläpitämiselle. Muut investoinnit ovat rahan hukkaa. Eli sukua sille nykyajatukselle, että kun pidetään huolta siitä että tehdään oikeita asioita, niin ei tarvitse tehdä monimutkaisia laskelmia. Enemmän ajattelua ja ymmärtämistä ja vähemmän numeroita.

    pr / Tero

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s